
Lilli pääsi mukaan Maarit Nikkasen vetämiin talvitreeneihin kuuden koirakon ryhmään. Lilli on näissä treeneissä päättänyt näyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput, mitä vaan voi keksiä mahdollistaen näin maksimaalisen hyödyn saamisen kouluttajalta saatavien ohjeiden muodossa. Riihimäen treenipellosta on kahden kerran jälkeen tullut Lillille mukava leikkipaikka räminäpurkkeineen jne. Itselleenkin on välillä muistutettava, että onneksi kyseessä on nimenomaan treenit, joissa ohjaaja saa oppia siihen, miten koiraa voi kouluttaa, mikä sitten tehdäänkin pitkäjänteisesti omissa treeneissä.
Aika paljon on kyllä ollut analysoitavaa siinä, miksi treenit onnistuvat peräkkäisinä kertoina niin eri lailla. Sunnuntain Riihimäen treenien jälkeen maanantaina käytiin Tuusulassa nollaodotuksin "katsomassa", voiko sitä mitään Lillin kanssa tällä kertaa tehdäkään, mutta tuntui siltä, että mukana oli aivan eri koira. Taitaa tuossa koirassa kuitenkin olla aika paljon persoonaa vaikka mihin, kunhan vaan sitä oikein oppii lukemaan.




