perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Kerava 26.1. ja 27.1.2008

Viikonlopun Nome-treenejä jatkettiin lauantaina ja sunnuntaina Keravalla.

Lauantaina aloitettiin walk up -tyyppisellä malttiharjoituksella Kimin vetäessä sulkeisharjoitusta. Sen jälkeen porukka jaettiin kahteen kolmen koirakon ryhmään ja harjoiteltiin ohjauksia hyvällä tempolla. Treenin jälkeen ajoimme Lietoon Siirin porukkaa tapaamaan.

Sunnuntaina palasimme Keravalle, missä tällä kertaa tehtiin 23 damin hakuruutu sijoittaen dameja aukealle sähkölinjalle ja sen molemminpuolisiin metsäkaistaleisiin. Pari damia pantiin myös matalalle puuhun. Kukin kolmesta koirasta haki ensin vauhdilla kolme damia ja sen jälkeen damin kerrallaan vuorotellen. Lilli kaarteli pitkään puussa olevan damin ympärillä ja huomasi vihdoin oksalla olevan damin. Hakuruudun jälkeen Lilli päästettiin lepäämään rankan viikonlopun jälkeen. Eetu ja Riki lopettivat treenin muutamalla ohjauksella.

Ei kommentteja: